Liity jäseneksi!

Nyt voit liittyä Hippifyysikoiden jäseneksi kätevästi nettilomakkeella. Jäsenmaksua ei ole.

Jäsenenä saat sähköpostiisi säännöllisesti tietoa yhdistyksen kokoontumisista ja toiminnasta. Halutessasi voit myös liittyä sähkpöpostilistalle ilman että liityt jäseneksi. Lomakkeen löydät täältä: 

http://tinyurl.com/hippifyysikoksi

Unohtunut linkki elektroniikkadokumenttiin

Kesätauon jälkeen taas muistui mieleen, että tänne blogiin ei tullut vielä linkkiä keväällä tekemäämme lyhytdokumenttiin. Eli täältä löytyy:

http://vimeo.com/42826496

Kestämätöntä elektroniikkaa? -lyhytdokumentti

Hippifyysikkojen ensimmäinen dokumentti on valmistunut. Koko 7,5 min pitkä teos julkaistaan huomenna 17.4 melkein samannimisessä seminaarissa Uudella ylioppilastalolla Mannerheim-salissa kello 18.00. Linkki elokuvaan tulee saataville tänne julkistuksen jälkeen lähiaikoina. Kokemuksia ja ajatuksia dokumentin teosta on kirjoitettu Aatteen sivuille blogitekstiin.

Tervetuloa kaikille seminaariin, josta tarkemman tiedot esimerkiksi tapahtuman facebook-sivuilla!

Hippifyysikoiden hallitus 2012

Koska nettisivujemme päivitys on tällä hetkellä hieman ongelmallista, esittelemme alla vuoden 2012 Hippifyysikot ry:n hallituksen. Jos haluat jäseneksi tai sähköpostilistallemme, ole yhteydessä jäsensihteeri-Jelenaan: jelena piste telenius ät gmail piste com. Mutta tosiaan, vuonna 2012 yhdistyksen hallitus on kuusihenkinen ja koostuu seuraavista ihmisistä, sekalaisessa järjestyksessä esitettynä:

Antti-Ilari Partanen

Hippifyysikoiden vuoden 2012 puheenjohtaja on väitöskirjaa tekevä diplomi-insinöörifyysikko, joka kokee nykyisin olevansa ennemminkin ilmastotieteilijä. Halu pelastaa maailma ihmiskunnalta on johtanut vaihtelevaan ympäristöjärjestötoimintaan ja halu pelastaa selkä istumatyöltä taas on johtanut iltojen viettämiseen kiipeilyseinillä tai joogasalilla.

Santeri Laurila

Santeri opiskelee fysiikkaa ja matematiikkaa kolmatta vuotta, asustelee Helsingin Kalliossa ja parantaa maailmaa punkin tahtiin. Siinä sivussa toimii myös Hippifyysikoiden varapuheenjohtajana ja mm. ylläpitää näitä sivuja.

Laura Aalto-Setälä

Laura on alkujaan lasitaiteen opiskelija TaiKista, mutta käsistä lähteneen sivuaineen seurauksena hän opiskelee myös kolmatta vuotta teoreettista fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Lauran sydäntä lähellä ovat kasviskokkaus, nykytaide ja squash. Vuoden 2012 Laura toimii Hippifyysikoiden rahastonhoitajana.

Leino Kuuluvainen

Leino palasi hiljattain Boliviasta, jossa vietti erilaisen vuoden. Nyt haaveena on Energiatekniikan opiskelujen saattaminen loppuun dipan muodossa. Tämän hetkisiä intohimoja ovat kasviskokkaus, matalaenergiatalojen simulointi, salsa ja kiinalaiset kamppailulajit. Aloittelevana hippifyysikkona Leino on ottanut vastaan sihteerin pestin.

Sonja Koskela

Hippifyysikkojen tiedottajana toimiva Sonja ei ole oikeasti edes fyysikko, sillä hän on Viikissä työskentelevä tohtorikoulutettava ja diplomi-insinööri pääaineenaan matematiikka. Sonjan henkilökohtaiseen hippeilyyn kuuluvat elämäntapapyöräily, veganismi, kuorolaulu ja neulonta.

Jelena Telenius

Alunperin HY:n biokemisti, sittemmin TKK:n fysiikan laboratorion jatko-opiskelija. Teinivuosinaan hyvinkin radikaalisti hipinmielinen jäsensihteeri-Jelena on jopa yrittänyt luopua täysin sähkön käytöstä ja siirtyä tyystin lähiruokaan ja itsetehtyihin vaatteisiin. Sittemmin hieman materialisoitunut, mutta edelleen hyvin kiinnostunut maailman pelastamisesta noin yleensä, teoriassa ja käytännössä. TKK:n työilmapiirin innoittamana myös erittäin kiinnostunut kannustavuuden ja positiivisen palautteen merkityksen pohtimisesta työssäviihtyvyyden kannalta.

Millaisessa talossa haluaisit asua?

Tulevaisuudessa useampi ja useampi asuu kaupungissa. On monia syitä, miksi kaupungin keskustan lähellä asuminen on houkuttelevaa, mutta kaupunkiasuntojen korkea laatu ei ole yksi niistä. Tiivis asuminen on ekologisesti kestävän yhteiskuntarakenteen kannalta edullista. Tuntuu, että kerrostaloasuminen on nykyään monelle välttämätön paha, vaikka useimman unelma on vielä omakotitalo. Väittäisin, että kerrostalossa asuminen voisi olla kaikin puolin paljon houkuttelevampaa kuin nykyisin. Minua on muutaman vuoden ajan kiehtonut ja innostanut ajatus yhteisörakennuttamisesta ja -asumisesta keinona hyödyntää tiiviin asumisen täysi potentiaali. Siinä on mielestäni avain kerrostaloasumisen nostamiseen jopa ideaaliseksi asumismuodiksi. On monia syitä, miksi nykyinen kaupunkiasumisen malli ei vastaa kunnolla ihmisten tarpeisiin. Ajattelin ottaa esiin muutaman pointin, miksi yhteisöllinen rakentaminen/asuminen voisi muokata asumiskulttuuria parempaan suuntaan.

Hyvä asunto on mielestäni paljon muuta kuin katto pään päällä ja paikka, jossa voi nukkua ja hoitaa arkiset askareet. Hyvältä asunnolta odottaa paljon. Olisihan kiva, jos olisi puutarha, viihdekeskus, iso olohuone, toimiva keittiö, hyvä sijainti, mahdollisuus kutsua ystäviä kyläilemään ilman, että tila loppuu kesken ym. Ensiasunnon hankkijalla on harvoin mahdollisuuksia hankkia asuntoa, joka vastaa kaikkiin toiveisiin. Myöhemmin taloudellinen tilanne saattaa sallia oman unelma-asunnon hankkimisen. Kun vaatimustaso on korkealla, voi kuitenkin joutua tyytymään kotiin, joka on kaukana keskustasta. Näin työmatkat venyvät ja lopulta unelmakodissa ehtii viettää vähemmän aikaa. Esimerkiksi iso olohuone, verstas tai puutarha kattoterassilla olisi hienoa arjen luksusta, mutta tällaisten ideoiden toteuttaminen omassa kodissa on vaikeaa. Onko esimerkiksi järkevää olla omaa verstasta, jos sitä käyttäisi kerran kahdessa kuukaudessa polkupyörän huoltoon? Investointi on hyötyyn nähden liian kallis. Yhteisössä vastaavien fasiliteettien investointi on pienempi ja jaetuille tiloille ja palveluilla saadaan järkevä käyttöaste.

Kukapa ei haluaisi asua omia tarpeita vastaavaksi suunnitellussa, viihtyisässä ja energiatehokkaassa kodissa. Hyvässä talossa asuminen on mukavampaa ja pitkällä aikavälillä myös halvempaa. On kuitenkin valitettava tosiasia, että laadukasta asumista tuottavat ratkaisut ovat rakennusfirmoille ylimääräinen kustannus, joka pienentää katetta asuntoja myytäessä.  Mitä jos asukkaat voisivat itse olla mukana suunnittelemassa tulevaa taloaan? Näin he saisivat omia tarpeitaan vastaavan kodin, jossa asuminen olisi mukavampaa ja halvempaa. Myös rakennusliike hyötyisi, koska heillä olisi takuu siitä, että asunnon ostaja haluaa maksaa asunnosta korkeamman hinnan saadakseen lopulta paremman kodin. Asujan lähtökohtiin pohjautuva suunnittelu toteutuu yleensä vain pientalorakentamisessa. Asukasyhteisön voimin malli voidaan toteuttaa myös kerrostalorakentamisessa.  Ryhmärakennuttaminen on tähän oiva tulevaisuuden (ja tämän päivän) ratkaisu.

Ryhmärakennuttamisella saa monia etuja, joita vapailta markkinoilta asuntoa etsivän on vaikea saavuttaa.  On myös mahdollista siirtyä askelta pidemmälle ryhmä-/yhteisöasumiseen. Siinä saattaa piillä suurin potentiaali elämänlaadun nostamiseen. Yhteisöllisestä asumisesta voi olla monenlaista hyötyä. Se voi olla halvempi asumismuoto yksin eläville, perheellisille se antaa mahdollisuuden keventää kotityötaakkaa ja vanhuksille se voi olla mahdollisuus vähentää yksinäisyyttä. Ihanteellisesti yhteisö voisi jakaa aikaa, tavaroita ja palveluksia siten, että kaikkien elämä rikastuu. Tutkimuksin on myös todettu, että lisääntyvä sosiaalinen kanssakäyminen on yleisesti tervehdyttävää.

Tämän kirjoituksen perustana on ollut omien pohdintojeni lisäksi Ruotsin yhteisöllisen asumisen yhdistyksen (Kollektivhus NU) koostama kirja: Living together – Cohousing Ideas and realities around the world. Mutamaa kirjoittajaa lainatakseni: ”Yhteisöllinen asuminen on innostava idea, jolla on potentiaalia haastaa vallitsevat käsitykset elämästä kulutusyhteiskunnassa.” ”Idea yhteisöllisestä asumisesta vie perustavanlaatuisella tavalla eri suuntaan kuin mihin jälkiteolliset neo-liberaalit aatteet ovat viemässä yhteiskuntaamme.” 

Tässä siis yksi työkalu lisää matkalla kohti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.

Kaksi nettisivua joihin kannattaa lisäksi tutustua:
http://www.hemistan.fi/ - Helsingissä toimiva yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kaupunkimaista kerrostaloasumista sosiaalisena ja ekologisena elämäntapana. Ensimmäinen talohanke, Malta-talo, Jätkänsaaressa on jo hyvässä vauhdissa.
http://www.ryhmarakennuttaminen.fi  - Ryhmärakennuttamisportaali, josta löytyy paljon tietoa ryhmärakennuttamisesta.

Tervetuloa 2010-luvulle, herra Hawking!

Muistan lukioikäisenä ihailleeni Stephen Hawkingia: Kuinka samanaikaisesti tämä fyysikko saattoi tehdä tiukkaa teoreettista tutkimusta siitä, mitä maailmankaikkeuden ensimmäisten sekuntien aikana tapahtui ja samalla myös kirjoittaa Ajan lyhyen historian, jossa popularisoi tutkimusta meille tavallisille pulliaisille ilman turhaa asioiden kaavoittamista tai arroganssia. Saatoinpa jopa pitää tätä Cambridgen yliopiston professoria jonkinlaisena esikuvananikin.

Ihailuni päättyi viime torstaina lukemaani uutiseen. Syntymäpäivähaastattelussaan kyseinen herrasmies sanoi käyttäneensä suuren osan elämäänsä naisten pohtimiseen ja tulleensa siihen tulokseen, että he ovat täydellinen mysteeri. Totta on, että vaikka olisi kuinka haka teoreettisessa fysiikassa, ei välttämättä tee fiksuja johtopäätöksiä lähiympäristöstään. Toivoisin silti, että Hawking olisi tiedostanut, että kuuluisana ihmisenä hänen ajatuksensa todennäköisesti leviävät laajalle ja niillä on vaikutuksensa ihmisiin. Paitsi että korostamalla sitä, että näkee maailman vahvasti sukupuolittuneena ja ilmeisesti sukupuolen myös varsin tärkeänä ihmistä määrittävänä ominaisuutena, Hawking myös onnistui vahvistamaan perinteistä mies järkevä - nainen irrationaalinen ajattelua. Uutinen sai minut miettimään, minkälaista kohtelua naispuoliset tutkijakollegat ovat kyseiseltä professorilta saaneet? Entä miten hän on suhtautunut naispuolisiin jatko-opiskelijoihin, jotka olisivat halunneet tehdä väitöskirjaa Hawkingin professuurin alaisista aiheista? Tiesiköhän hän, että maailmassa on monia varsin järkeviä lukiolaisia, jotka haaveilevat tutkijan ammatista, eivätkä toivoisi kuuluisan tutkijan kutsuvan heitä käsittämättömiksi mysteereiksi?

Malja rauhalle!

On taas se päivä vuodesta, jolloin keräännytään vastaanottimien ääreen katselemaan, kuinka sodassa tuhotaan vihollinen, ei tapeta yksilöitä. Vaikka Tuntematon sotilas onkin tarina sodan absurdiudesta, emme silti juuri rohkene kyseenalaistaa sodan oikeutusta. Olisiko sittenkin niin, että tuhotakseen vihollisen sodassa on myös oikeasti murskattava samanarvoisten ihmisten elämiä ja unelmia, vaikka heidät esitetäänkin vain ohuesti "vastustajina"? Suomen omien joukkojen moraalin ylläpito näissä suurissa isänmaallisissa sodissa vaati myös uhrinsa: Aseistakieltäytyjiä vangittiin ja lahdattiin: yksilöitä, joilla oli arvokkaan elämänsä lisäksi myös sama kieli ja kulttuuri ja kansalaisuus kuin omilla sankareillamme.

Tuskin kukaan kaipaa takaisin talvi- tai jatkosotaan. Sen sijaan, että glorifioimme vuodesta toiseen Mannerhemia ja verenvuodatusta itärintamalla, kaipaisin keskustelua siitä, mitkä ovat olleet meille niitä mieleenpainuvimpia sodanvastaisia kokemuksia. Korostamalla rauhalliseen rinnakkaiseloon johtaneita asioita, voimme parhaimmillamme välttää sodankaltaiset murhetarinat tulevaisuudessa.

Muistan itse katselleeni vakavaa ja hiljaista ihmisvirtaa, joka kävelee ulos Hiroshiman atomipommimuseosta. Itsellenikin museovierailu on jättänyt syvän ja vahvan tunteen sotimisessa syntyvän inhimillinen kärsimyksen käsittättömämästä suuruudesta. Tuota kärsimystä ajatellessani on sotaa mielestäni mahdotonta perustella oikeutetuksi. jos nyt unohdetaan kansanmurhiin puuttumiset ja muut rajatapaukset. En usko, että kokeakseen saman tarvitsee matkustaa Hiroshimaan: Miten sinä olet tänä itsenäisyyspäivänä muistanut omia sodan oikeutuksen kyseenalaistavia kokemuksiasi?